WOPI

WOPI-työkalut yhdistävät osaamisen hankinnan ja kehittämisen

WOPI-desktop

Toimiala

Liikkeenjohdon konsultointi, Henkilöarviointi

Palvelut

UX/UI-suunnittelu
Webkehitys

Monikielisiä WOPI-työkaluja käytetään yksilöiden ja tiimien osaamisen arviointiin ja kehittämiseen.

WOPI mittaa työn neljäntoista perusosaamisen ”ajopyöriä”. Työn mullistuessa perusosaamiset toimivat alustana kaikenlaisen uuden osaamisen kehittämiseen. Parhaimmillaan WOPI ratkaiseekin ei sen enempää tai vähempää kuin maailmanlaajuisen osaamisongelman.

 

Tavoite

WOPI:n tavoitteena oli luoda alusta psykologiselle arviointipalvelulle, joka voi kasvaa ja kehittyä palvelubisneksen kanssa. Kiikarissa oli tavoitella suurempia asiakkaita ja kasvattaa liiketoimintaa.

"Halusimme viedä WOPI:n ”industry standard”-verkkopalveluksi. Psykologia ja sisältö on meillä huippua, sen rinnalle tarvittiin huipputekki ja ulkoasu, joka pelaisi myös mobiilissa."

Oskari Niitamo
Oskari Niitamo WOPI
Wopi-palvelu

Fraktio kumppaniksi

Fraktio valikoutui WOPI:n kumppaniksi. Kiitosta tuli mm. siitä, kuinka fraktiolaiset lähestyivät projektia, kysyivät oikeita kysymyksiä ja suhtautuivat projektiin intohimolla. 

"Täytyy myöntää että 15 000 soveltuvuusarvioinnin ja yhden haastattelukirjan jälkeen osaa tehdä arvioita myös potentiaalisista palvelun toimittajista. Haastattelukirjani taktiikan mukaisesti Fraktion porukalle luotiin avoimilla kysymyksillä tieten tahtoen ”tyhjiä tiloja” jotka heidän tuli vastauksissaan täyttää tai jättää täyttämättä.

Fraktiolaisten kyky nopeasti hahmotella ohjelmistoaihioita oli ratkaisevaa: oli kuunneltu, ymmärretty ja toimintavalmius näytetty. Toki haastattelua oli edeltänyt Fraktion teknisten referenssien kuuleminen."

wopi-petteri-niitamo
Petteri Niitamo WOPI

"Emme kokeneet olevamme vain yksi business case korporaation asiakasputkessa. Fraktio oli ensimmäisestä palaverista lähtien läsnä ja kiireettömiä. Ei pönötystä vaan kotoisa ja lämmin vastaanotto. Aiemman toimittajan asioimme aina projektipäällikön kautta, nyt juttelimme nyt suoraan tuotantoporukan kanssa."

Oskari Niitamo
Oskari Niitamo WOPI

Sujuvaa yhteistyötä läpi projektin

Projektin aikana Fraktiona on saanut kiitosta myös kyvystään auttaa WOPI erilaisissa tarpeissa. Roolin ei ole tarvinnut olla kiveen hakattu, vaan uusia tarpeita tarkastellaan jatkuvasti ja osaamista tuodaan koko organisaatoiosta.

"Olemme aina olleet iloisen yllättyneitä kuinka fraktiolaiset tulevat omilta tonteiltaan osallistumaan kaikkiin koko projektin osa-alueisiin meidän tapaamisissa. Apua on löytynyt ”orgaanisesti” – tarvittava tieto ja osaaminen löytyy nopeasti Fraktion sisältä ilman mitään jäykkyyttä. Tämä orgaanisuus liittyy varmasti hierarkiattomuuteen ja työntekijöiden voimautuneisuuteen."

Oskari Niitamo
Oskari Niitamo WOPI

Vastuunkantoa jokaiselta tekijältä

Kysyimme WOPIlaisilta, mihin he olivat erityisen tyytyväisiä projektin aikana. Kiitosta sai fraktiolaisten aktiivisuus, itseohjautuvuus ja kyky ottaa vastuuta tekemisestään.

"Tykkään fraktiolaisten proaktiivisuudesta ja aidosta huolenpidosta.  Vastuunkantaminen projektin koordinoinnista on jakautunut WOPI:n ja Fraktion kesken. Ennen minä aina speksasin kaiken ja tein paljon ratkaisuja omin päin esim. käyttöliittymät ja valikot, hulluutta! Nyt fraktiolaisetkin ovat pitäneet palloja ilmassa ja keränneet hajanaisia ajatuksia, sovittuja juttuja yhteen. Jaettu projektihallinta ja -koordinaatio on oikeesti tärkeä juttu!"

Oskari Niitamo
Oskari Niitamo WOPI

"Saatiin yhdessä suunniteltua kokonaisuudesta kevyt, moderni ja ystävällinen. Kyselyt toimivat mukavasti puhelimellakin. Viilasimme samalla paperiraporteista ja ohjeista tiiviimpiä ja helpommin ymmärrettäviä. Reactin avulla sivulatausten odottelusta päästiin kokonaan eroon, jolloin näkymien välillä liikkuminen on sulavaa. Ilari Niitamon kuvitukset sitovat kaiken ystävälliseksi ja helposti lähestyttäväksi paketiksi."

VilleKahkonen
Ville Kähkönen Suunnittelija, Fraktio

"WOPI:n maailma pyörii kiehtovien asioiden ympärillä. Oli hienoa, kun päästiin Petterin ja Oskarin kanssa tekemään juttuja ilman turhia kiertelyitä ja kaarteluita.

Maailman ei tarvitse ihan heti olla valmis: onnistumisen mahdollisuudet ovat paremmat, kun taklaamme listalta yksi kerrallaan aina tärkeimmän asian. Pohdimme yhdessä, mikä oikeasti on arvokasta WOPI:n asiakkaille ja kaikki turha jätettiin pois."

Panu Leppaniemi
Panu Leppäniemi Ohjelmistokehittäjä, Fraktio
Martti

Ota yhteyttä 

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää ja sparraillaan yhdessä ideoita eteenpäin!

Martti Pohjosaho
Sales Manager