Tapahtuma

Tiedettä ja markkinointiviestintää

Perjantaipresis

Luonnontieteellinen keskusmuseo eli LUOMUS on tunnettu näyttelyistään ja kasvitieteellisistä puutarhoistaan, mutta harva pääsee kurkistamaan kulissien taakse. Tiesitkö, että vain murto-osa kokoelmista on yleisön nähtävillä? Tai että museon tiloissa harjoitetaan tutkimusta?

Viime kesän markkinointiviestintäkoordinaattorin sijaisena toiminut Jenny on päässyt seuraamaan niin yleisöpalvelutiimin, tutkijoiden kuin eläinkonservaattoreidenkin työtä lähietäisyydeltä ja esittelee keskusmuseon vähemmän näkyviä puolia töidensä kautta.

Jenny on 2016 Metropolia ammattikorkeakoulusta valmistunut graafinen suunnittelija ja kolmannen vuoden biologian opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän on mm. työskennellyt biologian oppikirjakuvittajana ja viestijänä synteettisen biologian kilpailuryhmässä. Tieteen popularisointi on hänen intohimonsa.