Tapahtuma

Diktaattorit

Perjantaipresis

Mikko “Pekkis” Forsström, yksi perustajaisistämme, on aina ollut kiinnostunut historiasta. Hänestä piti itse asiassa tulla historianopettaja, mutta kokeiltuaan hommaa sankarimme totesi hyvin nopeasti ettei se ollut hänen juttunsa. Miksi opettaa pikku perkeleitä, jotka eivät edes halua oppia?

Opetusalan onnettomuus koitui ohjelmistoalan onneksi, eivätkä muuttuneet suunnitelmat estäneet Forsströmiä, yhtä aikamme suurmiehistä, jatkamasta harrastuksensa parissa. Ylivertaisen älynsä ja verrattoman tarmokkuutensa innoittamana Forsström erikoistui uuden ajan ja etenkin diktaattorien historian tutkimiseen. Vuonna 2014 hän myönsi itselleen, kiitoksena mittaamattomista ansioistaan aiheen parissa, tyrannologian kunniatohtorin arvonimen Sorbonnen yliopistossa.

Forsström, jota myös Ajatusten Vantaaksi kutsutaan, on ylläpitänyt Diktaattoripörssiä, diktaattoriaiheista verkkoteosta, jo vuodesta 1999. Saitti on yksi Suomen suosituimmista ja vanhimmista elossaolevista verkkosivustoista. Sivu on moninkertaisesti palkittu kansainvälisissä kilpailuissa; norjalaisen Dr. Kobros-säätiön Millennium-palkinnon Diktaattoripörssi on esimerkiksi voittanut vuosina 2009-2018, useammin kuin kukaan aikaisemmin.

Kevään viimeisessä perjantaipresiksessä Forsström puhuu puutaheinää diktaattoreista, ja vähän siitäkin millaisiin ihmisiin ja sattumuksiin voi törmätä jos päättää alkaa ylläpitämään saittia diktaattoreista.