Tämä satu kertoo Sadusta, joka syntyi kaupungissa nimeltä Varkaus. Vaikka kuinka haluaisin kertoa ja värittää tätä tarinaa, niin veikkaan että totuus on tarinaa ihmeellisempää. Tämä tarina kertoo siitä, kuinka päädyin tähän hetkeen, palvelumuotoilijaksi ja valmentajaksi, generalistiksi, jolla on paljon intressejä ja ambitioita, ja joka haluaa muuttaa maailmaa positiivisemmaksi päivä ja asia kerrallaan.
Sirkuksesta lavan kautta pikaruokaketjun kassalle
Lapsena ihailin niitä ylen dokkareissa olleita venäläisiä viuluvirtuooseja tai balleriinoja, jotka olivat aivan älyttömän hyviä jossain. Heillä oli tiukka kuri, jatkuvat intensiiviset harjoitukset ja upeita onnistumisia. Nämä ihmiset olivat “on a mission”. Ja niin olen minäkin.
Sama kuri oli mulla myös lapsuudessa. En tykännyt siitä, tai siis inhosin sitä. Se oli epäreilua, mutta ihailin näitä dokumenttien ihmisiä silti. Ehkä tunsin jotain sielujen sympatiaa näitä nuoria kohtaan. Harjoittelin isäni johtamassa sirkuksessa hula hula vanteita sekä taikatemppuja. Peruskoulussa olin musiikkiluokalla ja esiinnyimme kaikissa mahdollisissa tapahtumissa, minne kuoron sai. Kaikki kristilliset juhlat ja pyhäpäivät on laulettu. Ja konserteissa tietty, oikein Varkaus Salissa. Toistoja toistoja, niitä oli kummassakin.
Sirkus ja musiikki veivät minut erilaisille lavoille, erilaisten tuiki tuntemattomien ihmisten eteen, erilaisiin tapahtumiin. Oli moodini mikä tahansa, lavalle mennessä oli otettava homma haltuun ja toimitettava se, mitä oltiin aina kulloinkin tarjoilemassa. Viihdettä, kulttuuria ja kokemuksia.
Voikin sanoa, että ensimmäinen epävirallinen työpaikkani on ollut sirkustaiteilijana joskus 8-vuotiaana ehkä. Toinen työpaikkani oli Suomen Voimisteluliiton lasten jumppien ohjaajana luokkakaverini Jennin kanssa Luttilan koululla. Joka paikkaan pyöräilin, koska asuttiin skutsissa, eikä julkista liikennettä kulkenut.
Palatakseni lavoihin veivät musiikki ja sirkus minut myöhemmin esiintymään erilaisiin yhteisöllisiin produktioihin lukioaikana. Tällainen oli muun muassa West Side Story -musikaali, jossa sain pääroolin. Esitimme siitä osia myös Astin International Theatre Festivaaleilla. Musiikki, teatteri ja esiintyminen ovat olleet minulle energiaa tuovia asioita, mutta myös henkireikiä vaikeiden tilanteiden keskellä. Ne ovat antaneet alustan ilmaista itseäni, kanavoida tunteita ja käsitellä asioita. Ne ovat olleet paikkoja, joissa olen aina kokenut vahvaa yhteisöllisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista. Edelleenkin itken salaa, kun menen katsomaan Sirkus Finlandian näytöksiä tai näen sirkusartistien performoivan. Itku tulee kyllä myös baletissakin. Jossain aivokäyrällä on syvä linkki näihin.
Sitten kävi niin kuin muillekin kavereille ja halusin oikean työpaikan, josta voisin saada stabiilisti rahavirtaa. Varkauteen avattiin McDonald’s ja sinnehän sitten päädyin töihin lukioaikaan. En oikein muista miten kauan siellä olin töissä, mutta sen muistan, että niillä rahoilla mä itse maksoin omat ylppärijuhlani tarjoilut ja järkkäilyt.
Kaikki me tiedämme sen funtsinnan, kun pitäisi alkaa tietää, mitä tehdä elämällä. Mitä tekisin lukion jälkeen? Hei, mutta eivätkö lukion ammatinvalintatestit olleet aivan mahdottoman hauskoja! Muistan, että niiden perusteella musta tulisi pappi, poliisi ja mikähän se kolmas oli. Noh, voitanen sanoa, ettei nyt mennyt ihan nappiin. Jonkinlaisia preaching-taipumuksia mulla on, mutta ne liittyy ei-uskonnollisiin asioihin :D.
Hain opiskelemaan Afrikan tutkimusta ja kansainvälistä liiketaloutta useampaan paikkaan.
Maailmanvalloitus agendalla
Selvää oli, että halusin pois tuosta pikkukaupungista, metsästä, uusiin ympyröihin. Olin 18-vuotias savolainen tyttö, joka tiesi, että maailma olisi valloitettavana. Halusin muuttaa Helsinkiin tai ihan minne vaan, että pääsisin aloittamaan oman itsenäisemmän elämän. Hieman naiivilta saattoi kuulostaa, mutta asia oli varma. Valloitus ei kuitenkaan onnistunut pienestä Pohjois-Savon kaupungista, tai niin silloin luulin.
Siinä sadussa kävi sitten niin, että pääsin vihdoin Varkaudesta pois. Matkani ensimmäinen ulkomaanasumisetappi olikin yllättäen Amsterdam.
Kansainväliset tuulahdukset (bileet) & why notin kuoriutuminen
Olin asunut ystäväni Jonnan luona hetken Helsingissä. Silloin kesällä, kun sain tiedon, että pääsin opiskelemaan Mercuria Business Schoolin BBA-kaksoisohjelmaan. Tämä tarkoitti sitä, että reissaisin aivan liikaa Damin ja Helsingin väliä, mutta sen ikäisenä menin aivan flown mukana ja siirryin maasta toiseen ketterästi. Yksityiskohtana on tärkeää tässä vaiheessa huomauttaa, että tuskin tiesin, missä Amsterdam edes sijaitsee, mutta sen tiesin, että tää oli nyt mun seuraava etappi. Tämä oli aikaa ennen älypuhelimia. Tämä oli aikaa, kun Nokiaan ei saanut äppejä vaan vaihdettua kuoret ja soittoäänen, jos olit edelläkävijä.
Damiin siis! Jakkupukuisten opiskelijoiden ja supliikin bisneksen kehtoon, jossa cost accounting oli mun middle name vain jos olisin vaihtanut jonkun toisen elämään ja luopunut minuudesta. Asuin ghettoalueella, jossa ryöstettiin ihmisiä ja alueella oli myös ampumavälikohtaus. Suomalaiset koulukaverit kulki pippurisuihkeet taskussa, itse kuljin avaimet kädessä kiroillen, jotten vaan olisi ollut kenenkään targetti. Jos meidän vanhemmat olisivat tienneet tästä, uskoisin että meidät olisi tultu noukkimaan pois. Asuntolan nimi oli De Kiezel eli kiisseli, joka oli historiallinen ja superhauska paikka asua. Ihania ihmisiä ympäri maailmaa ja maailman parhaita bileitä. Olipa kerran myös vaahtobileet käytävällä, kun joku suihkutti vettä käytävälle paloletkusta. Kiezelissä kummitteli ja kielillämme vilisi myös kauhutarinat torakoista. Näit niiden liikkuvan sivusilmällä, kun sammutit keittiön valon. Olit onnekas, jos et asunut roskahuoneen vieressä. Todella onnekas.
Sosiaalinen elämä oli super sosiaalista. Tarkemmin sanottuna köyhää rahallisesti, mutta erittäin rikasta sosiaalisesti. Ensimmäiset 6kk asuin Amsterdamissa, jonka jälkeen muutin Vantaalle seuraavaksi 12kk. Sen jälkeen muutin taas Amsterdamiin 6kk, jonka jälkeen vietin vuoden Lontoossa ja taas 6kk Helsingissä ja 6kk Amsterdamissa.
Puolet koulukavereistani kokivat BBA tutkinnon opiskelut kamalana, minä mukaan lukien ja mietin itsekin vakavasti opintojen lopettamista. Me ei lopetettu, en minäkään, vaan vein homman loppuun, koska tiesin että kaikki on bisnestä, kaikki. Olit sitten hyvinvointibisneksessä, kukkabisneksessä, IT-bisneksessä. Luotin siihen, että kyllä tästä on vielä hyötyä joku päivä ja vedän tän nyt vaan loppuun sisulla. Ainoa asia, josta tykkäsin oli markkinointi, entrepreneuship-kurssit sekä viestinnän kurssit. Damissa muistan miettineeni, että miten joku ikinä voi opiskella aateekoota? Eikö se oli ihan superkuivaa? En tiennyt ketään, joka olisi opiskellut iiteetä saatika sitten kertonut minulle, että mistä siinä oli kyse. Tämä kertoo siitä, miten kaksikymppisenä naisena mulla ei ollut minkäänlaista touchpointtia muuhun kuin tietokoneen käyttöön. Toivon, että näin 20-vuotta myöhemmin tällainen kokemus on mahdottomuus.
Aika Amsterdamissa herätti minussa myös vahvan can do -asenteen. Samalla kuoriutui lempilausahdukseni “why not!” Elämä oli aivan liian lyhyt. Huomasinkin sanovani asioihin usein “miksei”, ja tämä tulisi viemään minua uudenlaisiin tilanteisiin, työpaikkoihin ja jopa maihin myöhemmin elämässäni.
Why not Lontoossa maahanmuuttoasioissa
Tarvitsin vuoden mittaisen työharjoittelupaikan. Harjoittelua oli vaikea saada, kun olisi pitänyt aloittaa kokemusten kartoittaminen jo 10-vuotiaana, mutta sain kun sainkin paikan Lontoosta maahanmuuttoasioiden parista. Jälleen uusi maa, uusi valuutta, mutta sama matkalaukku täynnä muuttokamaa.
Lontoossa tein muun muassa soveltuvuustestejä ja autoin brittejä muuttamaan pääosin Australiaan. Puhuin kaiket päivät ihmisten kanssa. Viikon highlight oli, kun kävin notaarilla kopioimassa todistuksia.
Nyt kun mietin tätä myöhemmin, niin Lontoo oli upea mahdollisuus vahvistaa englanninkielen taitojani, jossa olin aina ollut hyvä. Nyt olin parempi. Kohtasin eri aksentteja ja brittiläistä keskustelukulttuuria. Opin, miten tärkeää viestintä ja erityisesti small talk on.
P.S. En tiedä, miten selvisin Lontoo-vuodesta hengissä, mutta Snickersejä tuli syötyä paljon. Ehkä niillä sitten.
Lontoo vei mun sydämen ja koin olevani siellä kuin kotonani. Halusin palata, mutta elämä päätti toisin. Palasin 6kk Helsinkikeikan jälkeen Amsterdamiin. Lontoon jälkeinen aika oli rankkaa, kun sain paniikkihäiriöitä. Liika muutos alkoi vaikuttaa nyt muhun ja jouduin pysähtymään, katsomaan sisään ja rauhoittumaan. Amsterdamissa vein opinnot loppuun. Tein lopputyön, viimeiset kurssit hyväksytyksi ja sain kaksoistutkinnon. Kaksi paperia.
Opiskeluajalta on elämässäni edelleen upeita ihmisiä. Upeita ystäviä. Upeita tarinoita. En vaihtaisi tätä kokemusta mistään hinnasta pois, vaikka se olikin raskasta muuttaa koko ajan.
Why not siirtymä softa-alalle
En halunnut jäädä Amsterdamiin. Se oli nyt osaltani nähty. Mulla ei ollut varaa muuttaa Lontooseen, joten paras etappi oli Helsinki ja työnmetsästys siellä. Sain työpaikan yrityksestä, joka rekrytoi sairaanhoitajia ja lääkäreitä Australiaan ja Saudeihin. Eli maahanmuuttoasioissa ikäänkuin jatkoin, mutta hieman eri twistillä. Viihdyin työssä jonkin aikaa, kunnes se alkoi toistaa itseään. Tarvitsin luovempaa työnkuvaa.
Olin muutaman kuukauden Egyptin suurlähetystössä töissä, kunnes löysin seuraavan työpaikan. Tällä työpaikalla olisi suuri vaikutus siihen, mikä minusta tulee isona.
Sain työn markkinointikoordinaattorina Autodeskin 3D-tuotteita jälleenmyyvässä yrityksessä. Olin käytännössä toimitusjohtajan oikea käsi. Sain tehdä markkinointia, suunnitella, toteuttaa erilaisia kampanjoita, kehittää sisäisiä järjestelmiä yhdessä tiimin kanssa (kuten CRM ja projektinhallintajärjestelmiä), luoda valmennuksia näiden ympärille. Sain tehdä kaikkea, mitä yrityksen pyörittämiseen liittyi, jopa laskutusta ja ostolaskujen hoitelua, kun kollegani oli lomalla. Olen valtavan kiitollinen tästä kokemuksesta mun tuolloiselle pomolle Kaitsulle, joka uskoi muhun ja antoi vastuuta.
Tämän työn ohessa halusin kehittää osaamistani ja opiskelin työn ohessa audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon. Se auttoi minua saamaan maustetta työhön ja visuaaliseen toteutukseen. Viihdyin työssä insinöörien huomassa lähes neljä vuotta, kunnes halusin opiskella maisterin tutkinnon.
Why not maisterintutkinto Ruotsissa
Janosin uutta. Uutta perspektiiviä ja ehkä jopa uutta alaa. En tiennyt, mikä se olisi, mutta ajattelin: “why not”, teen tutkimusta netissä ja ehkä se sieltä ilmestyy. Ja tutkinto tutkinnon jälkeen päädyin uusien hakusanojen saattelemana napakymppiin. Löysin Göteborgin yliopistoon kuuluvan taidekoulun, joka tarjosi uudenlaisen tutkinnon, jossa yhdistyi business ja design. Pääsin sisään.
Työkokemukseni tarjoili minulle perspektiiviä ja reflektiopintaa. Löysin avaimet ongelmanratkontaan tämän koulutuksen kautta. Tajusin, että designilla muutetaan maailmaa. Sillä muutetaan bisneksiä. Sillä muutetaan tulevaisuutta. Löytämäni avaimet taas olivat suora väylä mun intresseihin, ambitioihin ja kirkasti sitä, mikä minusta oli tulossa.
Opintojen aikana teimme lähestulkoon pelkästään projekteja. Freimasimme projektit itse, mistä niissä on kyse ja mitä lähdemme ratkaisemaan. Kertaakaan ei meille annettu esipurtua tehtävänantoa. Opinnot olivat askel kohti monitieteellistä yhteistyötä, eri kulttuureista ja taustoista tulevien ihmisten kanssa, joilla oli eri näkemyksiä ja kokemuksia asioista.
Bibi takataka, jäteleidi muotoiluasioilla
Tein lopputyöni pienellä saarella Tansanian itärannikolla Zanzibarilla ruotsalaisen yrityksen toimeksiantona. Saarella oli jatkuvasti kasvava jäteongelma. Suunnittelin saaren jätteen kierrätystä yhdessä lokaalien, hotellien ja muiden sidosryhmien kanssa. Minut tunnettiin bibi takatakana eli jäteleidinä meidän tiimin kesken. Yksi fundamentaalinen kysymys oli, kuinka luoda panttijärjestelmä, joka toimii niin, etteivät lapset ala tekemään keräystyötä ja skippaa koulua? Samalla kirjoitin lopputyötä ja sparrasin Chalmersin arkkitehtiopiskelijoita (nyt kun mietin niin en ole varma, miten jouduin tähänkin tilanteeseen :D. Tyypillistä!)
Yrittäjyys ja jatkuva oppiminen
Valmistuin yliopistosta maisteriksi ja muutin puolisoni kanssa Suomeen. Oli selvää, että halusin perustaa oman yrityksen. Ja niin tein. Yritykseni tarjosi palvelumuotoilukonsultointia, työpajoja ja valmennuksia.
Samaan aikaan olin mukana perustamassa Howtomoa, naisten koulutusverkostoa, jossa naiset opettivat toisiaan aiheesta kuin aiheesta vapaaehtoisesti.
Hommat lähtivät vähitellen rullaamaan kummassakin (firmassa ja Howtomossa) mainiosti, kunnes lapsellamme diagnosoitiin harvinainen lihassairaus. Yrittäjyys vaati paljon. Elämäntilanne vaati paljon. Tästä alkoi muutosten aalto. Esteettömyys teemana saapui elämääni.
Kuin tähti kirkkaalta taivaalta ilmestyi työpaikka eteeni. Laskeuduin maahanmuuttajien ja pakolaisten yrittäjyysohjelman johtajaksi. Suunnittelin, kehitin ja organisoin yrittäjyysohjelman eri aktiviteetteja. Pääsin hyödyntämään palvelumuotoiluosaamistani, kansainvälisiä taitoja, esiintymistä sekä heittäytymistä.
Teimme Suomen ensimmäisen hammamin Slushin saunakylään ja Esplanadin lavalle työllistymistä edistävien tahojen kanssa pop-up kaupan.
Kuva: Miikka Pirinen
Why not sisustuspuolelle
Sain puhelun eräältä tuttavalta, joka kertoi avoimesta työpaikasta. Hain, keskustelimme paikasta ja vastasin kansainvälistymishankkeesta sekä palvelumuotoilun tuomisesta organisaatioon. Monipuolisessa ympäristössä olin jälleen se ainoa palvelumuotoilija tuomassa menetelmiä ja työkaluja yleiseen käyttöön.
Työn ohella opiskelin joogaopettajaksi.
Sitten tapahtui sitä ja tätä, kunnes näin Fraktion työpaikkailmoituksen Ompeluseura-nimisessä Facebook-ryhmässä.
Tulevaisuuden työelämä on jo olemassa
Lähes kaksi vuotta Fraktiolla on kulunut ja nyt kun katson taaksepäin, niin huomaan, että olen pääsyt ottamaan valtavia loikkia niin osaamiseni kanssa kuin ihmisenä. Olen myös päässyt näkemään, millaista moderni työelämä voi olla.
Monet miettivät, että miten sinne softa-alalle voi päästä? Hain alunperin kasvun rooliin, mutta minulle avattiinkin rekryprosessin aikana aika nopsaa oma träkki. Olin generalisti, ja olen edelleen. Minulla oli taustaa markkinoinnista, palvelumuotoilusta, kehitystyöstä ja valmentamisesta. Nämä olivat aihioita, joita Fraktiolla tuolloin tarvittiin ja pääsin luomaan omannäköistäni työpaikkaa. Olen valtavan kiitollinen, että minut nähtiin kokonaisena ihmisenä, asiantuntijana ja Satuna.
Fraktiolla olen tehnyt niin asiakkaille palvelumuotoilua kuin myös räätälöityjä valmennuskokonaisuuksia. Olen kehittänyt yhdessä kollegoideni kanssa uusia kokonaisuuksia ja konseptoinut niitä myytäviksi tuotteiksi. Kehitämme yhdessä Fraktiota eteenpäin ja olen myös osakkaana yrityksessä.
Yksi merkittävä ero Fraktiolla työskentelyssä on aikaisimpiin kokemuksiini seuraava: minulla ei ole pomoja. Fraktio on itse- ja yhdessäohjautuva organisaatio, jonka rakenteet tukevat työn organisointia ja hyvinvoinnin mahdollistumista. Näitä kehitetään jatkuvasti. Organisaation tarpeesta nousi mm. vastuullisuuskonklaavi, eli tiimi joka kehittää yrityksen vastuullisuutta.
Uskon, että tulevaisuuden työ näyttää siltä, että teemme intohimo projekteja eri verkostoissa. Työn tarjoajia ja maksajia voi olla monia. Tällä hetkellä teen juonto- ja moderointikeikkoja, maalaan abstraktia taidetta sekä suunnittelen vaikuttavuusvalmennusta yrittäjille oman yritykseni kautta. Tältä näyttää tulevaisuuden työelämä, jota elämme jo tänään, jos vain uskallamme ottaa riskejä omannäköisen elämän muotoilemiseksi.
Kuva: Design Forum Finland
Koronan alkaessa opiskelin Göteborgin yliopistossa avoimen kurssin nimeltä design ja posthumanistinen perspektiivi. Se on jäänyt vahvasti mieleeni ja koputtelee joka hetki. Olen viimeisen parin vuoden aikana havahtunut erittäin isosti, etten voi tehdä mitään, mikä ei johda positiiviseen sosiaaliseen tai ympäristövaikuttavuuteen. Tämä kaikki muotoilun kautta. Sinne suuntaan olen kääntänyt nokkani ja etenen askel askeleelta.
Vastuullisuus ja vaikuttavuus kaiken ytimessä
Kun 18-vuotiaana tyttönä lähdin Varkaudesta valloittamaan maailmaa niin enpä tiennyt millaisen matkan saisin. Tiedätkös, mitä se maailmanvalloitus nykyään tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että haluan jättää positiivisen kädenjäljen tähän maailmaan. Haluan olla mukana luomassa positiivista tulevaisuutta, muuttamassa työelämää, muuttamassa sitä miten kulutamme ja ajattelemme asioista. Haluan olla muuttamassa maailmaa kestävämpään suuntaan, jopa radikaalisti. Kun minua ei enää ole, niin tahdon, että työstäni on jäänyt positiivinen kädenjälki.
Olen ns. woman on a mission. Uskon, että meillä kaikilla on jokin tehtävä tällä planeetalla ja tässä elämässä. Sullakin. Se avautuu hetki hetkeltä. Ainoa asia, mitä voimme tehdä on, että pysymme itsellemme oikealla trackillä.
Kuuntele itseäsi, observoi ja seuraa sisäistä johdatusta – niitä why not hetkiä.
Haluatko muotoilla omaa uraasi? Lataa tästä kehittämämme Design Your Career -pohja.
