Heippuli kaikki! Kirjoitin melkein viisi vuotta sitten siitä, millaista oli aloittaa Fraktiolla verrattain nyyppänä koodarina. Kerroin silloin aikomuksistani liimata joka viikko uuden lamantiinitarran läppäriini kehittymiseni merkiksi. Kehaisin, että parinsadannen tarran kohdalla saatan jo osata jotain. Kirjoitankin tätä tekstiä nyt jopa 260 lamantiinitarraa kokeneempana!
Viidessä vuodessa ehtii oppimaan melkoisen määrän kaikenlaista. Suurimmat opit ovat kuitenkin jossain ihan muualla kuin teknologian puolella. Tekniset harppaukset ovat totta kai tulleet mukanani näiden viiden vuoden aikana, mutta niiden rooli ja osuus on kuitenkin melko vähäinen, kun vertaan sitä siihen valtavaan määrään muuta osaamista ja oivallusta, mitä olen kartuttanut työskennellessäni Fraktiolla.
Näin vapaassa organisaatiossa työskentely kun ei ole ollut minulle pelkästään sitä tunkkailua. Upotin lonkeroni jo ekasta Fraktioviikostani lähtien rekryjuttuihin, enkä ole päästänyt siitä tähänkään päivään mennessä irti. Tällä hetkellä nautin siitä, että reilu siivu työajastani on pyhitetty puhtaasti rekryn tekemiselle. Olen käynyt luennoimassa, olen pitänyt presiksiä, kirjoittanut matskuja ja esiintynyt myös lukuisissa joulukalentereissa. (Osittain myös omasta halustani!) Olen konsultoinut asiakkaita niin teknisesti kuin tuotteellisestikin ja myös auttanut muutamaa firmaa heidän rekryhaasteissa. Ei mikään ihme siis, että en ole harppaillut eteenpäin pelkästään teknisesti.
Todistetusti React-osaaja
Tunkkaan edelleen Reactia ja rakastan sitä syvästi. Javascript sai väistyä, korvasin sen rakkauslistassani Typescriptillä, kuten monet muutkin tätä työtä päivittäin tekevät. Taistelin pitkään tätä muutosta vastaan, mutta ympärilläni olevat fiksut ihmiset saivat mieleni kääntymään. Osittain myös pakolla, sillä argumenttini eivät enää riittäneet puolustamaan tyypittämätöntä koodia. Tekki on mennyt luonnollisesti eteenpäin ja tämä työ on nyt paljon kivempaa kuin viisi vuotta sitten, silloin kirjoiteltiin vielä luokkia — ja Redux sekä isot saagat olivat jostain syystä hyvä juttu. Niistä en tykkää kyllä edelleenkään pätkääkään.
Tälläiset mammutit on korvattu nyt kaikenlaisella kepeällä ja kapealla. Reactin oma context, hookit ja vaikkapa react-query ovat tehneet tästä hommasta taas kauniimpaa, kivempaa ja kepeämpää. Minua viisaammat osasivat kuitenkin sanoa, että kierrämme teknologisesti tässä vain kehää ympäri. Joten eiköhän mammutit ja möhöt toteutukset tule taas pian takaisin.
Fraktiokin on muuttunut työpaikkana. Me ollaan kasvettu ihmismäärällisesti, mutta etenkin yrityksenä ja yhteisönä olemme tulleet superhurjasti eteenpäin. Tunnistan kyllä tämän edelleen samaksi työpaikaksi, mutta melkein kaikki on ehtinyt jo muuttua viiden vuoden aikana. Ehkä se on merkki siitä, miten kehittymiskyvykäs työpaikka Fraktio on. Ne arvot, joiden perässä hakeuduin aluksi Fraktiolle, ovat pysyneet ja ehkä vielä vahvistuneetkin. Olen edelleen järjettömän ylpeä siitä, että olen töissä Fraktiolla — enkä vieläkään epäröi huutaa sitä kerrostalojen katoilta aina kun vaan saan siihen tilaisuuden.
Entä tästä eteenpäin? Tuntuu, että seuraavat viisi vuotta menee vielä helposti ihan samoilla raiteilla kun tähänkin asti. Viisisataa lamantiinitarraa kuulostaa minun korvaani arvokkaalta tavoitteelta. Ehkä silloin saan jo arvoiseni kellonkin ranteeseen, enkä tälläistä muovista.
Fraktion kellojengin uusin jäsen
En usko, että onnistun Fraktiolla työskennellessä kyllästymään tähän työhön. Opittavaa, nähtävää ja koettavaa kun riittää niin paljon — puhumattakaan siitä tekkipuolen osaamisen kerryttämisestä. Se kun tuntuu sellaiselta pohjattomalta saavilta, minne voi vaan upottaa loputtomasti aikaa. Ei taida kukaan koodari koskaan olla lähellekään valmis.
Jos haluat meille työkaveriksi, tutustu rekrysivuihimme ja laita viestiä.
