Näin pääset Fraktiolle töihin

Työpaikkoja on erilaisia. Siksi myös rekryprosesseja on erilaisia. Ja koska rakastamme avoimuutta ja oppimista, kerromme kaunistelematta sen miten me hoidamme työhaastattelut ja rekrytointia ylipäätään.

Rekrytointi on meillä elämän ja kuoleman kysymys. Panostamme jokaiseen rekrytointiin huomattavia määriä aikaa ja rahaa. Rekrytoinnissa meillä on myös muutamia periaatteita, joista emme jousta.

Matkan varrella olemme huomanneet, että rekrytoinnin osalta voisimme olla vieläkin avoimempia ja tehdä rekrytoinnista entistä läpinäkyvämpää. Tässä postauksessa kerromme, mitä me sinulta kysymme, miten me hakijoita arvioimme ja mitä asioita tutkimme kun ihminen ovesta sisään kävelee.

Rekrytoinnin vaiheet

Rekrytointimme toimii monivaiheisesti. Ylivoimaisesti tärkein rekrytointikanavamme on henkilöstömme. Sinulle siis hakijana on huomattavasti hyötyä siitä, että tunnet jo jonkun meistä etukäteen. Älä huoli! Olemme suhteellisen aktiivisia erilaisissa kanavissa ja verkostoidumme jatkuvasti. Meihin on helppo törmätä eri skenien tapahtumissa.

Tässä postauksessa keskitymme vain haastatteluosuuteen rekrytoinnissa, koska kokonaisuudessaan tästä aiheesta olisi helppoa kirjoittaa vaikkapa pieni kirja. Toki rekrytointi ei missään nimessä jää ainoastaan haastatteluihin, vaan se on vain pieni osa koko prosessia.

Haastatteluja me pidämme nykyisin kaksi kappaletta. Haastattelut kannattaa mieltää keskusteluksi, ei meidän “tenttaukseksi” hakijaa kohtaan. Haastattelijamme ovat haastatelleet useita henkilöitä työuransa aikana ja ovat tottuneet mitä erilaisimpiin tilanteisiin. Ole siis huoletta! Jos jännittää, sitten jännittää. Tämä ei meitä haittaa vaan näemme kyllä jännityksen läpi.

Ensimmäinen haastattelu

Ensimmäinen haastattelu koostuu “yleisistä kysymyksistä”. Haluamme tutustua sinuun ihmisenä ja haastattelut tyypillisesti alkavatkin kysymyksellä “Kuka olet ja mistä tulet” eli pyydämme kertomaan siis omin sanoin itsestäsi. Tähän on tapoja vastata yhtä monta kuin vastaajia. Tällä kysymyksellä haemme yksinkertaisesti kahta asiaa
a) sulatamme jäätä ja koitamme saada jotain helppoa puhuttavaa (oletamme, että osaat kertoa kuka olet)
b) haluamme aidosti oppia tuntemaan sinut (haastattelu on toki lyhyt mutta kuitenkin).
Meitä kiinnostaa menneisyytesi, mistä tulet, mitä olet tehnyt, mihin olet menossa, mitä olet oppinut, mistä olet ylpeä. Missä on mukavuusalueesi?

Tämän jälkeen keskustelu yleensä kulkee viimeaikaisiin saavutuksiisi. Näitä voi olla esim. viimeaikaiset projektit, hankkeet tai työkuviot. Uransa alussa olevilla nämä voivat olla harrasteprojekteja tai jopa koulussa tehtyjä asioita. Meitä ei niinkään kiinnosta yksityiskohdat tai asiakasprojektien “liikesalaisuudet” vaan enemmänkin sinun oma roolisi näissä asioissa. Mitä teit? Mitkä asiat olivat vastuullasi? Mitkä asiat koettiin miellyttäviksi, mitkä epämiellyttäviksi? Yleensä kysymykset voivat olla jotain seuraavia: “Mitä osaat?”, “Kerro missä olet erityisen hyvä”, “Mitä haluaisit oppia ja miksi?” tai jopa “Onko sinulla jotain salaisia taitoja mitä ei normaalisti tähän tehtävään yhdistetä?”.

Näillä kysymyksillä haluamme ymmärtää osaamistasi ja tämän hetkistä tasoasi. Lisäksi salaisilla taidoilla on kerrytetty firmalle lukematon määrä kaikkea sellaista yrityskulttuuriin liittyviä asioita mitä ei välttämättä yleensä tulisi selkeästi esille. Hypoteesimme on, että palkkaamme fiksuja ja aikaansaavia ihmisiä, jotka toivottavasti loistavat meillä ollessaan sekä kokevat onnistumisia. Emmekä halua rajoittaa ihmisten luovuutta ja potentiaalia tylsillä ja kankeilla työnkuvilla.

Näytä, todista, osoita!

Kysymyksemme ovat hyvin usein avoimia ja keskustelun omaisia. Kun mainitset erilaisia töihin liittyviä asioita tai buzzwordeja, pyydämme usein sinua kertomaan tarkemmin tai mikä parempi näyttämään asioita mitä olet tehnyt. Onkin siis hyvä varautua tähän (tavalla tai toisella).

Näiden keskustelujen jälkeen siirrymme usein siihen, että pyydämme sinua kuvaamaan toiveitasi työn suhteen ja millaisia tehtäviä haluaisit tehdä tai millaisissa hankkeissa haluaisit olla mukana. Mitkä asiat motivoivat sinua ja mistä innostut – mikä on intohimosi? Älä jarruttele tässä kohtaa vaan anna palaa! Samalla voit myös mainita ne asiat, jotka vituttavat! Meidän kaikkien intressi on suurissa määrin varmistaa, että työtehtäväsi olisivat mielekkäitä ja innostavia. Emme voi ymmärtää sinua ellet kerro meille, mitkä asiat sinusta tuntuvat mielekkäiltä.

Erikoisempana yksityiskohtana yritysmaailmasta haluamme ymmärtää mitä sana “myynti” sinulle tarkoittaa. Älä nytkään jarruttele vaan kerro aidot havaintosi ja kokemuksesi. Emmekä hae mitään Wikipedia-vastausta vaan sitä mitä mielleyhtymiä myynti herättää. Rehellisesti!

Näistä keskusteluista siirrymme pidemmälle ajassa – tulevaisuuteen. Mikä sinusta tulee isona? Mitä toivot tulevaisuudelta? Millainen on unelmapäiväsi? Kuvaile meille työpäivää, joka tekee sinut onnelliseksi.

Lopuksi lopetamme yleensä viimeiseen ehkä tärkeimpään kysymykseen: “Millainen huumorintaju sinulla on?”. Nohevimmat ovat saaneet meidät nauramaan hyvällä/huonolla huumorintajullaan.

Tämän jälkeen “käännämme pelin” toisinpäin. Kysy meiltä! Roastaa meitä! Aseta meidät pahaan tilanteeseen. Haasta meitä! Kysy meiltä vaikeita tai kehu/hauku meitä. Me olemme äärimmäisen avoimia ja vastaamme kaikkiin kysymyksiin rehellisesti.

Toki haluamme kertoa Fraktiosta mutta haluamme samalla myös tutkia oletko aidosti kiinnostunut meistä. Haluatko ihan oikeasti tulla meille töihin? Onko “taustatutkimus” tehty? Kysytkö meiltä vaikeita kysymyksiä. Osa hakijoista on mm. lukenut Culture Auditimme ja tykittää tässä kohtaa kehitysehdotuksia tai parannuksia. Ylipäätään haastaa ajatuksiamme. Näissä kohdissa plussamerkkejä sataa rekrytoijien muistiinpanoihin.

Lopuksi, jos ei muuta, lopettelemme n. 1-2 h kohdalla. Emme lukittaudu näihin kysymyksiin tiukasti, vaan annamme keskustelussa “virran viedä”.

Haastattelun jälkeen, sinun hetkellisesti poistuttua keskuudestamme, kysymme itseltämme seuraavia kysymyksiä:

  • Haluanko tehdä töitä tämän ihmisen kanssa tästä ikuisuuteen? Onko tämä helvetin hyvä tyyppi?
  • Onko hakijalla jotain sellaista osaamista mitä me haluamme oppia tai tuoko hän jotain erityistä meille/firmalle?
  • Onko hakija ns T:n mallinen osaaja? Eli löytyykö häneltä suht. laajaa osaamista verkkopalveluihin liittyen mutta esim joku yksi osa-alue mikä on todella timanttinen ja kova intohimo eli siis koemme hyödylliseksi tiimityössä siilojen poistamista mutta arvostamme myös “rankkaa ymmärrystä ja osaamista”.
  • Oletko SHIT! Let’s get it done” Perkele, pistetään onnistumaan” ihminen. Ajatuksena siis, jos tämä ihminen tekee meidän töitä/olisi juuri minun työkaveri/hoitaisi tätä projektia X/olisi tässä ja tässä tilanteessa? Onko itseohjautuva, oma-aloitteinen, proaktiivinen ja omatoiminen. Kaikki työmme tehdään tiimeissä ja yhdessä onnistuen/epäonnistuen sekä oppien. 
  • Haluanko viettää hänen kanssaan vapaa-aikaa? Eli mennä harrastamaan jotain yhdessä tai käydä vaikka ulkona oluella.
  • Tuliko haastattelun jälkeen “TOI TYYPPI ME HALUTAAN” -fiilis ja/tai hymyilyttääkö meitä?
  • Oliko ihminen valmistautunut, innostunut ja oliko keskustelu aidosti keskustelu vai mentiinkö siitä missä aita on matalin?
  • Käyttääkö joku Fraktiolla veto-oikeutta? Kyllä! Meillä on edelleen veto-oikeus. Veto-oikeus tarkoittaa sitä, että jos yksikin henkilö Fraktiolla kokee, että ei missään nimessä halua, että henkilöä palkataan, hän voi käyttää veto-oikeutta. Tämän jälkeen keskustelu loppuu siihen eikä hakijaa palkata, soriiiii! Veto-oikeutta on käytetty ja KYLLÄ, tätä ei missään nimessä käytetä kevyin perustein. Valta on niin iso, että tähän ei mennä kuin äärimmäisissä ja hyvin perustelluissa kohdissa. Veto-oikeus toimii vaikka 24 tyyppiä sanoisi JOO ja yksi sanoisi EI → emme palkkaa.

Toinen haastattelu

Toinen haastattelu Fraktiolla noudattaa hyvin pitkälle samaa kaavaa kuin ensimmäinen. Tyypillisesti tässä vaiheessa on mukana (hieman) eri henkilöt kuin edellisessä. Yleensä syvennymme tarkemmin henkilön mahdolliseen työnkuvaan, käymme teknisemmän haastattelun, tutkimme edellisestä haastattelusta meille syntyneitä kysymysmerkkejä tai mahdollisia muita asioita, mitkä eivät vielä edellisellä kertaa selvinneet, mutta voit jo tässä vaiheessa olla iloinen. Olet läpäissyt haastavimman seulan. Yleensä haastattelujen välissä viestimme meille kertynyttä oppia hakijan suuntaan täysin avoimesti: “Tähän kiinnitimme huomiota”, “Meitä huolestuttaa se kun sanoit, että…”, “Mitä tarkoitit sillä, että…”.

Yleistä haastatteluista ja tapaamisista Fraktion kanssa, hyvä tietää -osio!

  • Olemme hyvin rehellisiä kuvaamaan sitä millaista työ meidän kanssa ja alallemme on – hyvässä ja pahassa
  • Pyrimme antamaan mahdollisimman realistisen kuvan meistä ja työstä mitä teemme
  • Sinua haastattelevat ihmiset, jotka olisivat sinun tulevia työkavereita. Ole siis oma itsesi, älä esitä mitään!
  • Kerro rohkeasti itsestäsi, omista jutuistasi, saavutuksistasi sekä asioista mitkä tekevät sinut ylpeäksi → “Hei, minä tein tuon”. Näiden ei missään nimessä tarvitse olla työasioita vaan voivat ihan hyvin liittyä esim. harrastuksiin
  • Meille ihan aidosti merkkaa millainen ihminen sinä olet ja ennen kaikkea tulevaisuuden potentiaali – parempi versio sinusta! Meillä osaaminen, intohimo ja halu lähteä kehittämään itseä ja firmaa painaa enemmän kuin esim. työvuosien kautta hankitut kauniit tittelit. Mutta tottakai mikään asia ei ole mustavalkoinen. Yleensä kokemustakin tarvitaan eikä siitä missään nimessä ole haittaa.
  • Usein kutsumme tulevia työnhakijoita tai hieman tuntemattomampia meidän perjantaipresikseen. Tänne saatamme kutsua sinut myös ihan vaivihkaa kun salaa koitamme houkutella sinua meille! Perjantaipresis ei ole rekrytointifoorumi, mutta sanotaan näin: me pidämme kyllä silmät ja korvat auki. 😉 Sama pätee toisinpäin: olemme avoimesti sanoneet, että meitä on helpoin vakoilla sisältäpäin, kun tulee käymään meillä joku perjantai. Silloin näet meidät myös aidoimmillamme.

Seuraavaksi?

Toivottavasti nämä auttavat ymmärtämään meidän ajatuksenjuoksua sekä helpottavat niiden tulevien “fraktiolaisten” elämää, jotka eivät meillä syystä tai toisesta vielä ole.

Tsekkaa avoimet paikkamme osoitteesta: https://fraktio.fi/rekry

Keskustele