Hyvän jakaminen ja vastuullisuus

Yhteisissä keskusteluissa nousee esille usein se, että ihmiset eivät ole meillä töissä pelkän rahallisen hyödyn takia. Tärkeässä osassa oman kehittymisen rinnalla on osaamisen jakaminen ja alan vieminen eteenpäin.

Tämä kirjoitus on osa 10/10 Great Place to Work -blogisarjaa. Viimeistä siis viedään.

Jakaminen palkitsemisen kautta

Yleisellä tasolla palkitsemisen päätavoite on ohjata voittojen jako työyhteisön hyvinvoinnin kehittämiseen. Yksilön henkilökohtaiseen osaoptimointiin tähtäävät kannustimet on karsittu pois, joten meillä ei ole käytössä minkäänlaisia provisiobonuksia. Systeemiajattelijoina pidämme huolta siitä, että kannustimet hyödyttävät kokonaisuutta.

Palkkaviikot

Viime vuonna huomasimme satunnaisten palkkakeskustelujen käyvän epäfraktiomaisiksi. Palkoista juteltiin vain toimitusjohtajan kanssa suljettujen ovien takana ja palkan nostaminen riippui omasta aktiivisuudesta ja neuvottelutaidosta. Tämän takia kehitimme palkkojen käsittelyyn uuden prosessin nimeltä “palkkaviikot”. Palkkaviikot aloitetaan keräämällä nostoja hyvistä suoriutujista, ja henkilöistä, joiden palkat koetaan liian mataliksi. Palkkaviikkoja vetävä palkkakonklaavi nostaa myös oman harkintansa mukaan ihmisiä palkkakeskusteluihin. Kaikkien palkkoja ei siis välttämättä käsitellä palkkaviikoilla, mutta pyrimme reiluun otantaan ja käsittelytiheyteen.

Palkkaviikkoja varten kerätään palautetta myös kollegoilta ja asiakkailta. Tämä suora palaute oli niin toimiva, että eriytimme sen palkkaviikoista omaksi prosessikseen, jolla kerätään palautetta omasta työstä kehittymistä varten. Palkkakeskustelut käydään yksitellen, ja lopulliset palkkamuutokset määritetään lopuksi systeemiajatellen kokonaisuutta ja muutosten vaikutusta. Lopuksi julkistamme päivitetyt palkat kaikille fraktiolaisille.

Bonuksista luopuminen

Fraktion tulokseen perustuvat, rahalliset bonukset jaettiin aiemmin vuosittain tasaisesti roolista riippumatta. Vuonna 2017 päätimme yhdessä, että bonuksista luovutaan, koska suurin osa koki sen epäfraktiomaiseksi tavaksi palkita hyvästä tuloksesta. Kun bonuksista luopumista ehdotettiin ja se sai suurta kannatusta, järjestettiin anonyymi kysely, jossa kysyttiin kaikilta työntekijöiltä haluavatko luopua bonuksista. Vain kaksi ilmoitti vastauksessaan haluavansa säilyttää bonukset.

Osakkuus

Tällä hetkellä työn alla on fraktiolaisten omistajuuden lisääminen osakkuuden kautta. Koemme, että tämä voisi toimia innostavampana kannustimena kuin bonusmalli. Ilmoille on heitetty ideoita vuosittaisesta osakeannista, optiomallista ja jopa osuuskunnan perustamisesta. Osakkuuskonklaavi saa työnsä päätökseen kevään aikana.

Nyt kun on puhuttu palkitsemisesta, käännetään katse ulospäin. Meille on tärkeää jakaa osaamistamme ja viedä alaa eteenpäin.

Uusi toimistomme mahdollistaa jakamisen tapahtumien kautta.

Hyvän jakaminen

Yhteisvastuullinen toiminta on näkökulmastamme kaikkea auttamisesta ja toimialasta, ympäristöstä ja yhteisöstä huolehtimiseen, joka on toimintamme selkärangassa. Mielestämme vastuullisuus ei voi lähteä tempauksista ja vapaaehtoisprojekteista, vaan liiketoiminnan itsessään pitää olla eettisesti järkevää kaikkien kannalta. Kuten kaikessa toiminnassamme, tekeminen lähtee liikkeelle kahdesta ylätason arvostamme – välittämisestä ja eteenpäin puskemisesta. Tässä muutamia tapoja, joilla me olemme kantaneet kortemme kekoon yhteiskunnallisen vastuun nimissä.

Yhteiskunnallinen vastuu asiakkuuksien kautta

Mielestämme tärkein ja olennaisin tapa kantaa huolta yhteiskunnallisesta vastuusta on tehdä toimintaamme kestävästi kaikkien kannalta. Meille on tärkeää, että projektit ovat yhteiskunnallisesti merkityksellisiä. Fraktiolaisilla on oikeus ja jopa vastuu nostaa esille yhteiskunnallista haittaa tekevä tai muuten eettisesti epäilyttävä näkökulma mistä tahansa hankkeesta.

Myynti on hyvin tärkeässä roolissa hyvien ja vastuullisten projektien saamisen kannalta. Olemme yhdessä kartoittaneet ihanneasiakkuuksia, joiden pohjalta myyjämme uskaltavat kontaktoida potentiaalisia asiakkaita. Ihanneasiakkuus koostuu mm. työskentelytapojen ja merkittävyyden lisäksi sen yhteiskunnallisesta vaikutuksesta ja niin sanotun hyvän karman tuotosta.

Fraktio-stipendi
Silloin tällöin vastaan tulee aivan mahtavia tyyppejä, joilla on hienoja (tulevaisuuden) tarinoita kerrottavanaan. Yksi heistä oli Tanja Drca. Emme pystyneet tarjoamaan Tanjalle suoraan työtä, mutta halusimme auttaa häntä eteenpäin projektissaan ja siten myös urallaan. Tästä ja hetken mielijohteesta sai alkunsa Fraktio-stipendi. Stipendiaatti saa ympärilleen fraktiolaisia, ja sitä kautta luonnollisesti myös sparrausta. Vastapainoksi halusimme, että projekti edistyy ja että stipendiaatti “raportoi” tavalla tai toisella lopputuloksesta (esim. perjantaipresiksen muodossa). Tanja myös kirjoitti kokemuksestaan ilahduttavan tarinan blogiimme.

Avoimen lähdekoodin jakaminen
Kannustamme ihmisiämme osallistumaan avoimen lähdekoodin ja avointen ohjelmistojen maailmaan. Esimerkiksi TeamDaily-työkalumme oli alun perin sisäinen työkalu. Saatuamme hyvää palautetta asiakkailtamme päätimme tarjota sovelluksen lähdekoodin koko maailmalle. TeamDaily julkaistiin avoimena lähdekoodina.

Ohjelmistoyrittäjien auttaminen
Kuka tahansa taho tältä alalta, joka vie suomalaista softakehitysalaa eteenpäin, voi tulla luoksemme ja pyytää meiltä apua. Autamme mitä erinäisimmin keinoin (lainaamalla tiloja, sparrailemalla ja neuvomalla, tekemällä palveluksia, yhdistämällä eri tahoihin/ihmisiin), jos se vain suinkin on mahdollista. Tähän mennessä kenellekkään ei olla selkää käännetty vaan kaikkia ollaan joillain tavoin autettu se mitä pienen firman mahdollisuuksissa on.

Startuppien ja opiskelijoiden sparraaminen
Opiskelijat ja startupit ottavat meihin säännöllisesti yhteyttä. Jos käy niin, ettei meillä ole mahdollisuutta välittömään yhteistyöhön rekrytoinnin tai kauppojen suhteen, ei se tarkoita että tiemme erkanisivat. Annamme mielellämme vinkkejä ja neuvoja siitä, mitä meidän mielestämme kannattaa tehdä ja miten toimia jatkossa.

Opiskelijat ovat meille paitsi potentiaalisia tulevaisuuden työnhakijoita, myös yhteistyökumppaneita, joiden kanssa saatamme törmätä tavalla tai toisella myöhemmin. Opiskelijoita olemme auttaneet uralla eteenpäin ja vastavuoroisesti olemme saaneet hyviä näkemyksiä omaan liiketoimintaamme.

Rekrytointi on tilaisuus oppia
Rekrytilanteet nähdään meillä aina tilaisuutena tutustua, oppia ja jakaa oppeja. Kielteisen rekrypäätöksen saaneille hakijoille annetaan palautetta siitä miten haastattelu sujui ja miten hänen kannattaisi jatkossa miettiä hakemistaan sekä missä asioissa pitäisi kehittyä ja mitä asioita kannattaa korostaa. Lähestymme rekryä epäitsekkäistä lähtökohdista, jolloin rekrytilanteissa jakamamme tieto toimintatavoistamme lisää kollektiivista ymmärrystä alalla.

Vastuullisuus

Pyrimme minimoimaan liiketoiminnan kielteisiä ympäristövaikutuksia kaikin käytettävissä olevin keinoin. Kierrättäminen toimistolla on itsestäänselvää. Hankintoja tehdessä käydään keskustelua niiden ekologisuudesta. Käytämme myös kotimaisia toimittajia aina kun se on mahdollista.

Osa vastuullisuutta on myös se, että emme koskaan osta koodaustyötä ulkomailta. Lisäksi suosittelemme asiakkaille ensisijaisesti palvelimia, jotka sijaitsevat Suomessa ja pyrimme valitsemaan alihankkijoita, jotka maksavat veronsa Suomeen. Julkisessa keskustelussa pyrimme ottamaan kantaa vastuullisuuteen rakentavan ja realistisen näkökulman kautta.

Jaamme mielellämme tietoa alastamme. Olemme esimerkiksi kutsuneet päiväkotilaisia, koululaisia ja opiskelijoita tutustumaan toimistoomme ja siihen mitä se “koodaaminen” käytännössä tarkoittaa. Olemme mukana myös erilaisissa järjestöissä, joilla pyritään edistämään suomalaista ohjelmointiosaamista ja verkkoliiketoimintaa. Tällaisia tahoja ovat mm. Koodia Suomesta ja Better Digital Services. Haluamme myös kehittää työntekemisen kulttuuria, ja olemme olleet paljon tekemisissä Teal Suomen tapahtumissa.

Tähän päättyi tämän vuoden Great Place to Work -blogisarjamme. Hieno suoritus, jos jaksoit kaiken läpi. Yläfemma!

Siltä varalta, että haluat palata lukemaan näitä myöhemmin, listasimme kaiken yhden osoitteen taakse: fraktio.fi/gptw. Sieltä löytyy sekä tämän vuoden, että edellisten vuosien matskut.

Jos haluat jutella aiheesta enemmän, pistä viestiä tai tule moikkaamaan meitä perjantaipresikseen.

Mitä tykkäsit?

Keskustele