Blogi

Fraktion Elokuvailta III - Deadpool 2

Elsa-Maija Lehto Yrityskulttuuri

Jokatoisvuotinen elokuvailta on jo perinne. Väkimäärän kasvaessa on siirrytty joka kerta suurempaan saliin ja viime viikolla täytimme maan suurimman elokuvasalin ystävillä, asiakkailla ja muilla hyvillä tyypeillä.

Hetki ennen ovien aukeamista. (Kuva: Veeti Haapsamo)

Edellisessä elokuvassa lupasimme (käytännössä Pekkis lupasi), että kahden vuoden päästä leffatrilogia huipentuu Finnkinon suurimpaan saliin (nykyiseen Scapeen) ja koska lupaukset on tehty pidettäviksi, täällä sitä ollaan.

Meillä välittäminen ja eteenpäin puskeminen ovat kaksi tärkeintä arvoa. Kumpaankin liittyy oleellisesti jakaminen. Haluamme jakaa osaamistamme auttamalla aloittavia yrityksiä ja sparraamalla opiskelijoita. Jakamisen ilosta myös halusimme, että mahdollisimman moni pääsee nauttimaan elokuvasta kanssamme.

Scape valmiina Deadpoolia varten (Kuva: Vitali Gusatinsky).

Jakaminen näkyy myös rakkaudessa avoimeen lähdekoodiin. Uskomme, että jakaminen vie meitä kaikkia eteenpäin ja siksi jaamme oppimaamme aina kun se on mahdollista. Kannattaa muuten tulla perjantaisin presiksiin oppimaan uutta!

Finnkino tarjosi kaikille Deadpool-minifiguurit (Kuva: Vitali Gusatinsky)

Arporaattori

Joskus muutamia vuosia sitten Finnkinolla oli tapana arpoa ensi-iltanäytöksissä leffaswägiä näytösten alussa. Meistä se oli niin mukava tapa, että kopioimme sen röyhkeästi omiin näytöksiimme.

Finnkino oli jalo ja lahjoitti vieraille ihanat pienet Deadpool-minifiguurit. Me taas arvoimme Deadpool-swägiä (kiitos Nordisk Film julisteista!) ja meidän omia höpsöhköjä palkintojamme. Tarjolla oli ilmainen lounas pääkaupunkiseudun komeimman toimitusjohtajan kanssa sekä maksimaalinen irtokarkkimaksimointi Suomen suurimmalla irtokarkkiseinällä meidän oman irtokarkkigurumme Aatun kanssa. Ennen leffaa arvottiin myös VIP-lipun Solinor-Fraktio-jalkapallo-otteluun (ja jatkoille) sekä osallistuminen Suomen rankimpaan React-valmennukseen. Paras palkinto oli kuitenkin oma leffanäytös Kino Fraktiossa, johon voittaja saa valita lempielokuvansa.

Koska koodaaminen on meillä veressä, rakensimme tietysti arvontaa varten räätälöidyn ohjelmiston. Arporaattori on paitsi avointa lähdekoodia, myös massiivisesti ylisuunniteltu tukemaan kaikkia mahdollisia symmetrisiä ja epäsymmetrisiä elokuvasaleja puolen millin tarkkuudella. Toistaiseksi Arporaattori tukee Tennispalatsin saleista kakkosta ja Scapea, ja niitäkin kovakoodattuna, koska tässä ovat käyttötarkoitukset ja salit joita varten Arporaattori on tehty. Mutta hei, pull requesteja otetaan vastaan!

Arporaattori valmiina toimintaan (Kuva: Vitali Gusatinsky)

Deadpool 2

Kun arpomiset oli hoidettu ja suurin karkkipussien rapina vaimennut, päästiin leffan kimppuun. Perinteisesti Fraktion leffat ovat olleet kaikki Foxin mutantti-franchisea ja uskollisesti seurattiin perinteitä tälläkin kertaa. Deadpool on hieman epätavallisempi “supersankari” ja juuri se on hahmon charmin salaisuus.

Elokuva tuntui naurattavan salissa kovasti eikä kukaan marssinut ulos kesken leffan. Sen perusteella väitämme, että Deadpool 2 oli hyvä elokuva. Tässä vielä muutamien meidän tyyppiemme kommentit:

Deadpool 2 oli puoliksi erinomaisen hauska ja puoliksi kivuliaan epätasainen ja pirun huonosti rytmitetty leffa. Ensimmäisen 45 minuutin jälkeen pelotti jo että mitähittoaneoikeinontehneet, mutta loppupuoli pelasti. Annan kasin.
– Pekkis

Homma toimi ja nauruja sateli, 5/7
– Vitali

Nauratti katsoessa ja unohtu heti ku käveli tetterista ulos
– Aatu

Viihdytti ja nauratti, mut loppua kohden vitsitykitys rupes väsyttämään. Yks peukku ylöspäin
– Wiley

Tarjosi juuri 100% sitä mitä lupasi.
– Tohtori

Pekkis toimi arporaattoriemäntänä (Kuva: Vitali Gusatinsky)

Jälkipelit

Leffan jälkeen suunnattiin toimiston alakertaan avattuun Ihkuun. Ihku on Pohjois-Suomesta tuttu karaokebaari, joka avasi ovensa muutama viikko sitten. Ne, joiden kunto jaksoi vielä Ihkuakin pidempään, jatkoivat jatkoja toimistolla saunoen, pelaillen ja terassilla grillaten. Näitä kovakuntoisia riitti kymmenittäin.

Kiitos!

Kiitos kaikille mahtavan illan mahdollistaneille! Kiitos kun olitte mukana! Kiitos kaikista hymyistä, nauruista ja karaoke-esityksistä! Kiitos Finnkino Deadpool-minifiguureista. Kiitos Nordisk Film julisteista. Kiitos Ihku juomalipuista.

Tule meille töihin!

Kannattaa muuten kurkata meidän rekrysivulle, sillä hakusessa on hyviä tyyppejä. Tule meille töihin ja varmista paikkasi tuleviin näytöksiin 🙂

Kiitos. (Kuva: Vitali Gusatinsky)